
Sesongin kuvausajat 2023
Olen käynyt tasaisesti kuvauksissa aina vuodesta 2018 ja jokainen kuvaus on ollut itselleni suunnattoman rakas.
Kuviin on ollut mielettömän upeaa palata aina uudestaan. Minua ei ole haittanut, että perheemme on koostunut ensin miehestäni ja minusta. Ja myöhemmin meille suunnattoman rakkaista staffivauvaoistamme.
Olen tallettanut vimmatusti myös jo tulevasta vauvastamme masun muodossa kuvia ja en malta odottaa, että saan ne hänelle muiden kuviemme lisäksi näyttää.
Kuvat ovat ainoat muistoni erilaisista elämänvaiheistani ja pystyn tarkalleen palaamaan jokaiseen fiilikseen, tunteseen ja meihin juuri silloin.
Juuri siksi tunnen olevani suunnattoman etuoikeutettu siitä, että saan tallentaa samoja tuntemuksia myös sinulle.

Kenelle
Sinulle joka toivot teistä rakkaimpiesi kanssa juuri teidän näköisiä kuvia kiirettömästi, rouheasti, juuri tästä hetkestä. Perheenne voi koostua teistä kahdesta, nelijalkaisesta lapsesta, tulevista vauvoista, kenties jo aikuisista lapsistanne.
Sijainti
Kuvaussijainti sovitaan kanssanne yhdessä lähempänä kuvausta. Voimme kuvata teille rakkaassa ympäristössä esimerkiksi kodissanne tai vaihtoehtoisesti myös studiossani Hatanpäällä.
Kysythän erikseen Pirkanmaan ulkopuolelle jäävistä miljöistä.


Mitä kuvaus sisältää
-Kattavan ohjeistuksen kuvaukseen liittyeen.
-Suunnittelun aina vaatetuksesta miljööseen
-Mahdolliset lainavaatteet
-Rennon ja hauskan kuvaushetken teidän perheelle (varustettuna hauskalla kuvaajalla)
-Kattavan gallerian, joka sisältää vähintään 60 kappaletta kuvatiedostoja
-Täysin kiireettömän kuvaushetken
-Matkakulut Pirkanmaan alueella
-Videon teidän kokonaisesta galleriasta
Hinta ja Varaus
500 €
sisältäen kaiken yllämainitun.
50 € maksetaan varausvaiheessa.
Varatessa meidän ei tarvitse vielä päättää tarkkaan mitään, vaan yksityiskohtiin palataan lähempänä kuvaustanne.

Valokuvaajasta
"Aivan ihana ja ammattitaitoinen kuvaaja. Kuvaushetki oli rento, hauskaa ja siitä sai todella paljon itsevarmuutta tekemiseen, kun Dilan kehui alusta asti ja paljon. Tuli todella, todella hyvä fiilis suosittelen lämpimästi kaikille, oon edelleenkin aivan fiiliksissä! ISO KIITOS"
"Aivan huippu taitava kuvaaja sekä super lämmin ja mukava persoona. Ikimuistoinen kuvaus sessio Todella lämmöllä voin suositella."
"Hei!! Kuvat ovat ihan super hyviä ja kävi niinkuin tiesinkin, että en todellakaan olisi osannut valita kuvista vain kymmentä! Olen niin iloinen että pojasta tuli uskomattomia kuvia ja tietty että me vanhemmatkaan emme kuvia pilanneet vaan sait vangittua rakkauden kuviin! Kuvaus tilanne ja tila olivat myös ihan plussaa! Lämmin, tervetullut ja sinä sait kaiken niin helposti lähestyttäväksi! Kiitos rennosta ja ammattimaisesta otteesta ja mikä parasta, se miten eteni vauvan tahtisesti! Kiitos tuhannesti, tulen kyllä ehdottomasti kehumaan sinua ja kuviasi myös muille!
